perjantai 20. heinäkuuta 2012

Taik. Graafinen suunnittelu. Pääsykokeet. 2012.

Julkaisenpa täällä blogissani tekemäni pääsykoetehtävät ja niistä saamani arvosanat Taikin graafisen suunnittelun osastolle. ...Anteeksi, entinen Taideteollinen korkeakoulu siis, nykyinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen graafisen suunnittelun koulutusohjelma.

Kuvat on dokumentoitu luuseriksi luokiteltavalla pokkarilla.
Tein seuraavaa:

Tehtävä 3.

Tiistai 5.6. klo 8.00-12.00
Tehtävän nimi: Levynkansi
Vinyylilevyjen (LP) kansitaide oli ennen iso osa musiikkialbumin kokonaisuutta, jonka CD-levy ja Spotify syrjäytti. Viime aikoina LP-levyformaatti on tullut takaisin. Suunnittele LP-levyn etu- sekä takakansi kuvitteelliselle albumille, jolle luokassa soiva musiikki kuuluu. Keksi artistille/bändille sekä albumille (sekä halutessasi sen kappaleillekin) nimet, joiden tulee esiintyä kannessa.
Toteutustapa
Tekotapa vapaa. Koko 30cmx30cm (A3-arkista leikattu 29,7cm riittää). Liimaa kannet yhteen vastaamaan oikeita levynkansia, mutta kotelon ei tarvitse olla toimiva.
Arviointiperusteet
Ilmaisu ja tulkinta, kuvan ja tekstin sommittelu, musiikin olemuksen ja tunnelman välittyminen.






















Saamani arvosana (asteikolla 1-5): 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti