Kuvat on dokumentoitu luuseriksi luokiteltavalla pokkarilla.
Tein seuraavaa:
Tehtävä 10.
Perjantai 8.6.2012 klo 13.00-17.00
Tehtävän nimi: ARTIKKELIN KUVITUSTEHTÄVÄ
Tee sanomalehtikuvitus oheiseen Anu Silfverbergin artikkeliin: Toiset ihmiset.
Toteutustapa
Käsin A4-paperille mustavalkoisena. Tekniikka ja välineet vapaat. Liitteenä Anu Silfverbergin artikkeli.
Käsin A4-paperille mustavalkoisena. Tekniikka ja välineet vapaat. Liitteenä Anu Silfverbergin artikkeli.
Arviontiperusteet
Artikkelin viestin välittyminen ja kiteyttämisen taito. Kuvallinen ilmaisu ja sommittelu.
Artikkelin viestin välittyminen ja kiteyttämisen taito. Kuvallinen ilmaisu ja sommittelu.
LIITE
Nyt liitteen kolumni 15.3.2012
Mitä ajattelin tänään: Toiset ihmiset
Anu Silfverberg
Anu Silfverberg
No onpa hyvä: Helsingin seudun liikenne eli HSL on selvittänyt kampanjalla, kuinka parantaa viihtyvyyttä joukkoliikenteessä. Hiljattain julki tulleiden tulosten mukaan haaveena on matkustaminen “ilman pelkoa siitä, että joutuu fyysisen tai sanallisen häirinnän kohteeksi”. Se olisikin kohtuullista. Oli kysytty myös ihmisten mielipidettä. Mikä häiritsee eniten? Väkivallan uhka, tai känniläiset? No ei.
Eniten häiritsee puhuminen. Ihmiset puhuvat esimerkiksi kännykkään “omia asioitaan”, mikä rikkoo liikennevälineen hiljaisuuden. (Lisäksi häiritsee se, että joku laittaa laukkunsa penkille. Koska eihän sitä ihmistä voi pyytää siirtämään laukkua; joutuisi puhumaan, ja puhuminen – no, se käsiteltiin jo.) Onneksi HSL on kokoamassa näitä häirinnän muotoja kirjaksi. Samalla voidaan varmaan hoitaa muutkin kaupunkitilan epäkohdat?
Esimerkiksi ihmiset, jotka kävelevät ystävänsä kanssa kadulla rinnakkain – hehän voisivat yhtä hyvin kävellä peräkanaa.
Nuoret ihmiset, jotka istuvat vanhuspaikalla, vaikka ei saisi. Tytöt, jotka sanovat “niinku”, ja tytöt, joiden lause päättyy nousevaan intonaatioon. Kovaääniset, erityisesti nauravat pojat.
Ihmiset, jotka kysyvät kelloa Stockmannin kellon alla. Ihmiset, jotka etsivät rautatieasemaa rautatieaseman edessä. Ihmiset, jotka hyppäävät asemalla väärään kolmosen ratikkaan ja alkavat sitten hötkyillä, kun se kääntyykin Aleksille.
Nuoret naiset, jotka tunkevat kaikkialle isojen rattaiden kanssa, vaikka voisivat pysyä kotona, kun kerran ovat lapsia tehneet. Naiset, joilla on rattaissa itkevä vauva – eikö nainen ymmärrä, että sillä on kuuma/kylmä/nälkä, miksei nainen nosta sitä syliin tai pysy kotona?
Koululaiset, jotka eivät kävele vaan sillä lailla hyppelevät. Pikkulapset, jotka välttävät astumasta kiveyksen saumakohtiin ja joiden eteneminen on täten vaikeasti ennakoitavissa.
Miehet, jotka makaavat maassa, eikä voi tietää, pitäisikö tarkistaa pulssi vai onko se vain kännissä.
Miehet, joilla on tennissukat sandaaleissa.
Huonot katusoittajat. Kansalaisjärjestöjen feissarit, joista ei pääse mitenkään eroon (koska puhuminen, jne).
Turistit, jotka tuijottelevat rahoja ja karttoja keskellä katua.
Vanhukset, jotka hengittävät tuhisten nenän kautta, eivätkä itse tunnu edes huomaavan sitä (erityisesti jos nenässä näkyy karvoja, ne karvat värisevät ilmavirrassa).
Keski-ikäiset naiset, joilla on ikäistään nuoremman ihmisen vaatteet.
Ihmiset, joiden iho kiiltää oudosti.
Ihmiset, jotka puhuvat koirilleen, vaikka koira ei ymmärrä ihmiset puhetta.
Ihmiset, joilla on haiseva koira. Ihmiset, jotka haisevat.
Ihmiset, jotka puhuvat kännykkäänsä vieraalla kielellä niin, ettei ulkopuolinen saa selvää.
Ihmiset. Toiset ihmiset!
Eniten häiritsee puhuminen. Ihmiset puhuvat esimerkiksi kännykkään “omia asioitaan”, mikä rikkoo liikennevälineen hiljaisuuden. (Lisäksi häiritsee se, että joku laittaa laukkunsa penkille. Koska eihän sitä ihmistä voi pyytää siirtämään laukkua; joutuisi puhumaan, ja puhuminen – no, se käsiteltiin jo.) Onneksi HSL on kokoamassa näitä häirinnän muotoja kirjaksi. Samalla voidaan varmaan hoitaa muutkin kaupunkitilan epäkohdat?
Esimerkiksi ihmiset, jotka kävelevät ystävänsä kanssa kadulla rinnakkain – hehän voisivat yhtä hyvin kävellä peräkanaa.
Nuoret ihmiset, jotka istuvat vanhuspaikalla, vaikka ei saisi. Tytöt, jotka sanovat “niinku”, ja tytöt, joiden lause päättyy nousevaan intonaatioon. Kovaääniset, erityisesti nauravat pojat.
Ihmiset, jotka kysyvät kelloa Stockmannin kellon alla. Ihmiset, jotka etsivät rautatieasemaa rautatieaseman edessä. Ihmiset, jotka hyppäävät asemalla väärään kolmosen ratikkaan ja alkavat sitten hötkyillä, kun se kääntyykin Aleksille.
Nuoret naiset, jotka tunkevat kaikkialle isojen rattaiden kanssa, vaikka voisivat pysyä kotona, kun kerran ovat lapsia tehneet. Naiset, joilla on rattaissa itkevä vauva – eikö nainen ymmärrä, että sillä on kuuma/kylmä/nälkä, miksei nainen nosta sitä syliin tai pysy kotona?
Koululaiset, jotka eivät kävele vaan sillä lailla hyppelevät. Pikkulapset, jotka välttävät astumasta kiveyksen saumakohtiin ja joiden eteneminen on täten vaikeasti ennakoitavissa.
Miehet, jotka makaavat maassa, eikä voi tietää, pitäisikö tarkistaa pulssi vai onko se vain kännissä.
Miehet, joilla on tennissukat sandaaleissa.
Huonot katusoittajat. Kansalaisjärjestöjen feissarit, joista ei pääse mitenkään eroon (koska puhuminen, jne).
Turistit, jotka tuijottelevat rahoja ja karttoja keskellä katua.
Vanhukset, jotka hengittävät tuhisten nenän kautta, eivätkä itse tunnu edes huomaavan sitä (erityisesti jos nenässä näkyy karvoja, ne karvat värisevät ilmavirrassa).
Keski-ikäiset naiset, joilla on ikäistään nuoremman ihmisen vaatteet.
Ihmiset, joiden iho kiiltää oudosti.
Ihmiset, jotka puhuvat koirilleen, vaikka koira ei ymmärrä ihmiset puhetta.
Ihmiset, joilla on haiseva koira. Ihmiset, jotka haisevat.
Ihmiset, jotka puhuvat kännykkäänsä vieraalla kielellä niin, ettei ulkopuolinen saa selvää.
Ihmiset. Toiset ihmiset!
Saamani arvosana (asteikolla 1-5): 4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti